Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen avainasemassa Suomen ilmastokestävyyden varmistamisessa

Tyrsky-konsultointi | Tyrsky Consulting

Ilmaston kuumenemisen talousvaikutukset ovat huomattavasti arvioitua suuremmat, uutisoidaan Ylen tuoreessa artikkelissa. Uutista varten on haastateltu myös Tyrskyn seniorikonsultti Adriaan Perrelsiä, jonka mukaan Suomi on toistaiseksi välttynyt ilmastonmuutoksen suurimmilta taloushaitoilta. Pitkällä aikavälillä vaikutukset näkyvät kuitenkin myös Suomessa. Ylen uutisessa viitataan uuteen tutkimukseen, jonka mukaan ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset voivat olla jopa kuusi kertaa aiemmin arvioitua voimakkaampia. “Tuore…

Lue lisää

Pohjoismaista yhteistyötä ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi

Pohjoismaat (Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi) tavoittelevat kaikki ilmastoneutraaliuden saavuttamista ennen vuotta 2050, mutta tämä tavoite on vaikea saavuttaa nykyisen vihreän siirtymisen tahdissa Pohjoismaissa. Tämä on yksi “Nordic Stocktake and Visions – Pathways to Climate Neutrality”  -hankkeen keskeisistä johtopäätöksistä. Hankkessa työskenteli pohjoismainen konsortio, joka koostui organisaatioista CONCITO, CICERO, IVL Svenska miljöinstitutet, Islannin yliopisto, Reykjavikin…

Lue lisää

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Suomessa -raportti: Sopeutumistoimia vauhditettava pysyvillä resursseilla ja osaamisen vahvistamisella

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on ollut viime vuosina kasvava teema Suomessa eri hallinnonaloilla. Juuri julkaistussa “Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Suomessa – nykytila ja kehitysnäkymät” -raportissa arvioidaan kansallisen sopeutumispolitiikan edistymistä sekä kartoitetaan toimenpiteitä sopeutumisen kehittämiseksi.   Raportin mukaan sopeutumistyötä on vahvistettava erityisesti alue- ja kuntatasolla, pysyviä resursseja sopeutumiseen liittyen on lisättävä ja osaamista eri sektoreilla vahvistettava. Lisäksi arviossa sopeutumistyön vahvistamiseksi…

Lue lisää

KOKOSOPU -raportin julkistamistilaisuus pe 26.8. klo 13 – 15

Tervetuloa Kokonaisarviointi kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumispolitiikan toimeenpanosta (KOKOSOPU) -hankkeen loppuraportin julkistamistilaisuuteen!   Paikka: Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7 + etäosallistumismahdollisuus Aika: Perjantai 26.8. klo 13-15 (12:45-13:00 kahvi)  Ilmoittauduthan 24.8. mennessä tällä lomakkeella!   Sopeutumisen valtavirtaistaminen on Suomessa edistynyt viime vuosina, mikä näkyy eri hallinnonalojen lainsäädännössä ja strategioissa. Valtavirtaistaminen olisi nyt vielä vietävä laajasti käytäntöön lisäämällä konkreettisia toimenpiteitä…

Lue lisää

Työpajasarja liittyen kuntien ja kaupunkien ilmasto- ja kiertotaloustoimien kirittämiseen maaliskuussa

Tervetuloa kuntakohtaisiin työpajoihin  liittyen selvitykseen mahdollisuuksista kirittää kaupunkeja ja kuntia ilmasto- ja kiertotaloustoimissa! Kunnilla on ilmasto- ja kiertotaloustyössä ratkaiseva rooli. Kuntien työkaluihin kuuluvat mm. yhdyskuntasuunnittelu ja rakentaminen, koulutus, elinkeinopolitiikka, julkiset hankinnat ja omistajaohjaus. Kunnilla on myös hyvät edellytykset tarjota osallistumisen mahdollisuuksia kuntalaisille ja tuoda paikallisia toimijoita yhteen esimerkiksi viestinnän, yhteiskehittämisen ja kokeilujen keinoin.    Työpajoissa…

Lue lisää

Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia Suomen näkökulmasta tarkasteleva selvitys julki

Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus -hankkeen tuloksena syntynyt selvitys ”Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus: Uhat ja varautuminen kokonaisturvallisuuden toimintamallissa” on julkaistu. Selvitys tarjoaa ilmastoturvallisuuden jäsennyksen, jota voidaan käyttää tukena ilmastonmuutoksen yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta uhkaaviin vaikutuksiin varautuessa. Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kokonaisturvallisuuden malli, joka auttaa ilmastouhkiin varautumisessa. Hankkeen mukaan tätä mallia tulisi työstää vastaamaan tarkemmin myös…

Lue lisää

Tyrskyltä selvitys Itämeren ja arktisen alueen maiden sopeutumispolitiikasta

Tyrsky kokosi yhteen ilmastonmuutokseen sopeutumisen politiikan ja -hallinnon käytäntöjä arktisen alueen ja Itämeren maissa. Selvitys kattaa Suomen lisäksi seuraavat maat ja alueet: Ruotsi, Tanska, Färsaaret, Grönlanti, Norja, Islanti, Saksa, Puola, Viro, Liettua, Venäjä, Valko-Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat. Raportissa kuvaillaan myös eri maiden parhaita käytäntöjä, joista Suomi voi oppia ja annetaan suosituksia Suomelle. Selvitys osoittaa, että…

Lue lisää

Tyrsky mukana Pohjoismaisessa vapaaehtoista päästökompensaatiota koskevassa dialogissa

Pohjoismaisen ministerineuvoston ilmasto- ja ilmatyöryhmän (NKL) sekä ympäristö- ja talousryhmän (NME) rahoittama Pohjoismainen dialogi vapaaehtoisesta päästökompensaatiosta (The Nordic Dialogue on Voluntary Compensation) on juuri käynnistynyt. Tyrsky on mukana fasilitoimassa dialogia yhteistyössä kolmen ilmastonmuutokseen erikoistuneen asiantuntijayrityksen kanssa, jotka ovat Perspectives Climate Group, Carbon Limits ja Swedish Environmental Research Institute (IVL). Dialogin tarkoituksena on tuoda yhteen tärkeimmät pohjoismaiset…

Lue lisää