Juha Kostiainen on yhtiökokouksessa valittu Tyrsky-Konsultointi Oy:n hallitukseen ulkopuolisena jäsenenä. Hän tuo yhtiöön erityisesti vahvaa osaamista liiketoiminnan kehittämisestä.
“Maailma tarvitsee asiantuntijoita, joiden avulla pystytään ratkaisemaan ilmastokriisin ja luonnonvarojen hupenemisen kaltaisia jättiongelmia. Siksi Tyrskyn toimiala on mielenkiintoinen ja tärkeä. Uusi yhtiö on myös onnistunut kokoamaan lupaavan joukon korkeatasoisia osaajia”, Kostiainen kuvailee.
Kostiainen on koulutukseltaan hallintotieteiden tohtori ja diplomi-insinööri. Tällä hetkellä hän toimii YIT:n kaupunkikehityksestä vastaavana johtajana. Aiemmin Kostiainen on työskennellyt mm. Sitran julkishallinnon johtamisohjelman johtajana, Tampereen kaupungin elinkeinojohtajana ja Finn-Medi Oy:n toimitusjohtajana.
Tyrsky-Konsultointi Oy on viime vuonna perustettu ilmasto- ja kestävyysalan asiantuntijapalveluita tarjoava yritys. Yhtiökokouksessa muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Kati Berninger, Suvi Runsten, Jaana Sorvali ja Oras Tynkkynen.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Pirkko Kasanen, p. 0400 413 008
Tyrsky-Konsultointi
Pirjo Jantunen
Toimitusjohtaja
puh +358 44 276 7718
Kati Berninger
Tutkimusjohtaja
puh +358 40 879 8713
Sähköpostiosoitteet muodossa etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi.
Tyrsky-Konsultointi Oy | Y-tunnus: 2602934-6 | Tietosuojaseloste