Mitkä ilmastoaloitteet – ja mitä väliä?

Jos suljet silmäsi ja ajattelet kansainvälistä ilmastopolitiikkaa, mieleen tulevat luultavasti YK:n vuotuiset ilmastokokoukset. Niissä maailman valtioiden edustajat neuvottelevat kansainvälisistä ilmastosopimuksista ja niiden toimeenpanosta.

YK:n ilmastokokous COP23 Bonnissa

Ilmastoaloitteet voivat täydentää perinteisiä ilmastoneuvotteluja

Kansainvälinen ilmastotyö voi kuitenkin olla paljon muutakin. Viime vuosien nouseva työkalu on ollut ilmastoaloitteet.

Kansainvälisille ilmastoaloitteille (englanniksi international co-operative initiatives, ICI) on monia määritelmiä. Perusajatus on silti yksinkertainen: toimijat eri maista sitoutuvat tekemään yhdessä töitä ilmaston puolesta.

Esimerkiksi Mission Innovationiin osallistuvat valtiot ovat sitoutuneet tuplaamaan rahoituksen puhtaan energian tutkimukselle ja kehitykselle. Neljän promillen aloite pyrkii kasvattamaan maaperän hiilensidontaa nimensä mukaisesti neljän promillen verran vuodessa.

Perinteikkäästä päästä aloitteita Climate and Clean Air Coalition on jo vuosia keskittynyt lyhytvaikutteisten ilmastopäästöjen kuten mustan hiilen vähentämiseen. Aloitteiden untuvikko on puolestaan loppuvuodesta 2017 käynnistetty Powering Past Coal Alliance, joka edistää kivihiilen käytön alasajoa.

Aloitteiden vahvuus on niiden joustavuudessa. Kenenkään ei tarvitse jäädä odottelemaan valtioiden päätöksiä tai läpimurtoa kansainvälisisissä neuvotteluissa. Toimia voi tässä ja nyt – parhaaksi katsomallaan tavalla ja sopivien kumppanien kanssa.

Kansainvälisiä ilmastoaloitteita on jo ainakin pari sataa, ja uusia tulee koko ajan. Toiveikkaimpien arvioiden mukaan aloitteet voisivat kuroa umpeen merkittävän osan niin sanotusta päästökuilusta eli erosta nykymenon ja ilmaston kannalta kestävän päästöpolun välillä.

Ympäristöministeriön Tyrskyltä tilaamassa tuoreessa selvityksessä arvioitiin aloitteiden kenttää ja kehitystä. Raportissa tarkastellaan myös Suomen osallistumista aloitteisiin ja keinoja vahvistaa sitä.

Selvityksen mukaan Suomi voi sekä antaa aloitteille että saada niistä enemmän. Osallistumista voi tehostaa varsin yksinkertaisin keinoin, jotka eivät maksa juuri mitään.

Ilmastokriisin torjumisella on tunnetusti polttava kiire. Kansainväliset ilmastoaloitteet voivat täydentää työkalupakkia ja auttaa saavuttamaan Pariisin sopimuksen tavoitteet. Suunnitelmallisella ja aloitteellisella osallistumisella Suomi voi tehdä oman osansa aloitteiden nopeasti kehittyvällä kentällä.

Oras Tynkkynen

Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Something went wrong. Please check your entries and try again.
Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Something went wrong. Please check your entries and try again.
Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Something went wrong. Please check your entries and try again.

Liittymällä listalle hyväksyt tietosuojakäytäntömme.
Lue aiemmat uutiskirjeemme »

Tyrsky-konsultointi | Tyrsky Consulting

Tyrsky-Konsultointi

Pirjo Jantunen
Toimitusjohtaja
puh +358 44 276 7718

Kati Berninger
Tutkimusjohtaja
puh +358 40 879 8713

Sähköpostiosoitteet muodossa etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi.
Tyrsky-Konsultointi Oy | Y-tunnus: 2602934-6 | Tietosuojaseloste