
Tyrsky on mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa kuusivuotisessa SOMPA-hankkeessa (2018-2023). Hankkeessa kehitetään turvepeltojen viljelyn ja suometsätalouden päästöjen vähentämiseksi kustannustehokkaita, toteuttamiskelpoisia ja kestäviä menetelmiä, joita maanviljelijät ja metsänomistajat olisivat valmiita ottamaan käyttöön. Lisäksi tutkitaan mm. turvemaiden käyttöön perustuvia ilmastokestäviä tuoteketjuja ja niiden mahdollisuuksia vähentää ilmastopäästöjä.
Tyrsky toimii hankkeen vuorovaikutusvastaavana, ja on mm.
- Järjestänyt työpajoja, joissa metsänomistajat ja viljelijät ovat saaneet keskustella tutkimustuloksista tutkijoiden kanssa sekä jakaa ajatuksiaan turvemaiden päästövähennyskeinoista
- Järjestänyt yhteistilaisuuksia tutkijoille ja hankkeen sidosryhmille (esimerkiksi MTK, Sitra, Metsäteollisuus ry, Metsäkeskus Tapio), joissa tutkijat ovat esitelleet hankkeen tutkimustuloksia.
- Järjestänyt työpajan, jossa käsiteltiin kosteikkoviljelyn tuoteketjuja, niiden käytännön toimivuuden esteitä sekä mahdollisuuksia. Työpajan tavoitteena oli valmistella hankeahioita tuoteketjujen pilotoimiseksi.
- Järjestänyt seminaareja tai keskustelutilaisuuksia eri aiheista
- Viestinyt hankkeen tutkimustuloksista uutisten. lehtikirjoitusten, blogikirjoitusten, videoiden ja policy briefien muodossa
- Viestinyt hankkeen ajankohtaisista aiheista twitterissä
Näiden työpajojen ja tilaisuuksien tarkoituksena on ollut yhdistää eri sidosryhmiä ja muodostaa yhteisymmärrystä ja dialogia heidän välilleen. Tavoitteena on ollut työskennellä kaikkia hyödyttävien keinojen, menetelmien ja yhteistyön löytämiseksi, niin että nämä yhteistyön muodoilla ja menetelmiä olisi myös päästöjä vähentävä vaikutus.
Lue lisää SOMPA -hankkeesta täältä: https://www.luke.fi/sompa/
Asiakas
Strategisen tutkimuksen neuvosto
Raportti
Katso kaikki hanke-esimerkit

Tyrsky-Konsultointi
Meeri Helminen
Toimitusjohtaja
puh +358 40 833 3383
Kati Berninger
Tutkimusjohtaja
puh +358 40 879 8713
Sähköpostiosoitteet muodossa etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi.
Tyrsky-Konsultointi Oy | Y-tunnus: 2602934-6 | Facebook | Tietosuojaseloste